Tuntuu jotenkin niin epäluontevalle, ettei olevinaan uskalla laittaa lapsia ulkoiluttamaan koiraa. Suomessa nämä samat lapset on vintanneet pyörällä kouluun pimeällä ja pakkasella. Kyllä meidän kotinurkilla Oulussa on nähty monenlaista metsänelävää kyykäärmeestä karhuun ja silti on lapset voineet liikkua vapaasti.
Maalaisjärkeilyn rohkaisemana laitoin pojat tänä aamuna koiraa lenkittämään. Reilun vartin päästä tanner tömisi kun kaksikko ryntäsi ovesta sisään koira kainalossa. Siellä oli ollut kojootti maantiellä poikittain ja se oli pienen tuijotustuokion jälkeen lähtenyt tulemaan kohti. Pojat olivat napanneet koiran kainaloonsa ja lähteneet perääntymään olan yli kurkkien mahdollisimman rauhallisesti. Kulman taakse päästyään he sitten laittoivat hanat auki ja laukkasivat pää kolmantena jalkana kotiin.
Illalla lähdimme taas eri kokoonpanolla liikuttamaan koiraa. Päädyimme juttusille kulmakunnan kojoottiasiantuntijan kanssa, joka oli juuri tänään ollut yhteydessä viranomaisiin. Eilen neljän kojootin lauma oli käynyt perheen koiran kimppuun kotipihassa. Samoin heidän tytärtään oli kotimatkalla saatellut kolmen kojootin poppoo hampaat irvessä ja muristen. Perhe on asunut 25 vuotta tällä alueella ja tilanne on kuulema ennenkuulumaton. Eikä siinä kaikki: lenkin päätteeksi huomasimme, että meidän mutkassa on paloauto ja ambulanssi odottelemassa - onneksi kuitenkin toisella puolella tietä. Ei ole tylsää tämä Ameriikan arki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti