Arvoturkin tuho

Tänään näimme ja koimme monenlaista mielenkiintoista, josta raportoin myöhemmin tarkemmin. Lämmintä piisasi tänäänkin, reissun varrella ennätyslukemat paukkuivat uusiksi. Mittari näytti 110 F eli 43,3 C - oli muuten aika tukahduttava. Kotiin palattua totesin, että uima-altaankin lämpötilan lähenteli 30 astetta.

Se oli tiukan harkinnan paikka. Minähän olen kuuluisa vilukissa, jolle on kertynyt useamman vuoden arvotalviturkki. Taisinpa viimeksi uida Keski-Euroopassa muutama kesä sitten. Täällä en sitten ole vielä altaaseen uskaltautunut, vaikka minua on kovasti asian suhteen kannustettu. Nyt alkoi kuitenkin olla lämpötilat kohdillaan ja tekosyyt vähissä - joten molskis ja loiskis!

Illan pimennyttyä altaassa jatkui vielä joku epämääräinen jäsenten välinen uppopallo-ottelu. Saa nähdä saanko ennen puolta yötä ongittua ketään kuivalle maalle.

Läähätystä ja laineilua

Kotimittari näytti 37,5 C astetta varjossa ja auton mittari pihassa 122 F eli 50 astetta. Ei passaa valittaa, ei olla Kalifornian mittapuussa edes mitenkään huippulukemissa. Täällähän on mitattu sata vuotta sitten kautta aikain maapallon lämpöennätys 56,7 C Death Valleyssä eli Kuolemanlaaksossa. Tälle viikonlopulle on samaan paikkaan luvattu 54-55 asteen lukemia, joten saa nähdä paukkuuko ennätykset.

Meillä oli tänäänkin vakio pakosuunnitelma kuumuuden kurjimuksesta, mutta jälleen kerran lämpötilaero rannikon ja kotipihan välillä pääsi yllättämään. Kylpypyyheen alla tarkeni rannalla juuri ja juuri, märkäpuvulla kuulema paremmin valtameren aalloissa.

Hyttyshysteriaa

Neiti bongasi mielenkiintoisen mainoksen edellä ajelevan kulkuneuvon takamuksesta. Aivan hyytävän hirmuinen verenimijä verisellä taistelutantereella ja napakka iskulause: "Taistele puraisua vastaan!" Kyseessä oli ilmeisesti hyttysten vastainen kampanja, jolla kansalaisia kannustetaan ilmoittamaan hyttyshavaintonsa sille samalle tartunnanlevittäjätorjujalle, joka hätistelee meidän kojootteja.

Nyt oikeastaan ymmärrän, miksi se kojoottiasia etenee niin hitaasti. Ajatella, jos jokaisen hyttysen perään lähetetään iskuryhmä, niin kuka niitä kojootteja sitten ehtii kyttäämään. Minä olen kyllä nähnyt täällä paljon enemmän kojootteja kuin hyttysiä, mutta Suomessa suhdeluku on vähän eri. Voisi Oulun korkeudella pitää Vector Controllin pojilla vähän kiirettä hyttysten kanssa.

Tiku tai Taku

Olen useamman kerran esitellyt pihapiirimme eläinkuntaa, mutta oravat on tainneet syystä tai toisesta jäädä vähemmälle huomiolle. Niitä kyllä vilistää jatkuvasti siellä sun täällä, mutta varsinaiseksi katseenvangitsijoiksi niistä ei ole. Suoraan sanottuna täkäläiset oravat eivät alkuunsakaan pärjäisi missikisoissa suomalaisille serkuilleen. Aika harmaita ja luiruhäntäisiä ovat nämä täkäläiset Tikut ja Takut verrattuna kotimaisiin oravakaunokaisiin.

Tänään oli taas lähes 30 astetta lämmintä, joten päädyimme rannalle, jossa olikin mukavasti viileämpää. Rantapöheikkössä asusti oravayhteisö, joka varsin rohkeasti teki tuttavuutta. Kuvassa on ikuistettuna paikallisen maaoravan eli (oletettavasti Californian Ground Squirrel) ja meidän rantaleijonan kohtaaminen.

Futisvalmennusta

On se kyllä oma taiteenlajinsa tuo valmentajan posti tällä kulmalla maailmaa. Kuopus aloitti jalkapalloilijan uran ja minä pääsin mammakatsomoon. Vaikka itsekin olen yhdensortin puhetyöläinen ja töissä ollessani olen kovasti äänessä, niin toiseksi jäisin kyllä tälle tapaukselle.

Päävalmentaja on todella myönteinen ja jatkuvasti tsemppaava moottoriturpa. Aivan tauotonta kannustusta ja hengennostatusta tyyliin: "Kaikki huutaa: Awesome!" Ja siihen vastaa rivistö pieniä pelaajia täysin palkein, niin että kitapurjeet heiluu. Vierestä seuraajakin on aivan hengästyksissä moisessa menossa.

Renkaita uima-altaassa

 

Tänään oli havaittavissa isompia ja pienempiä renkaita uima-altaassa. Isommat köllöttelee vedessä yötä päivää, mutta ne pienemmät on varsin harvinaisia sadepisararenkaita. Tänään on ollut pilvistä ja muutama pisarakin on tipahtanut taivaalta. Monen kuukauden tauon jälkeen jouduin suorastaan kertaallen putsaamaan auton tuulilasin pyyhkimillä.

Tästä valtavasta kosteuspitoisuudesta innostuneena paikallinen etanakin oli lähtenyt aamulenkille meidän ikkunalasia pitkin. Yllättävän nopeasti se häipyi horisointtiin, liekö painovoima auttanut asiassa.

Autovanhuksia laiturilla

Näillä nurkilla laituritkin on jonkun verran isompia kun suomalaiset mökkilaiturit. Santa Cruzin satamalaiturilla on pituutta puoli kilometriä ja leveyttäkin 20-40 metriä. Sinne mahtuu autotie, parkkipaikkoja, kauppoja ja ravintoloita saman verran kun pienen kylän raiteille. Tänä viikonloppuna laiturin pään oli valloittaneet autovanhukset, joiden joukosta löytyi toinen toistaan hienompia ja erikoisempia viritelmiä. Erityisällistelyn kohteena oli amfibioauto, josta löytyy rupellit pakoputken vieressä siltä varalta että matkanteko jatkuu Ahdin valtakunnassa.

 

Nousee päivä, laskee päivä...

Meidän amerikkalaisen kalenterin mukaan eilen vietettiin kesän ensimmäistä päivää ja se humpsahtaa ohi ilman suurempaa hulinaa. Täällä ei ole mitenkään iso juttu, että päivä alkaa lyhenemään ja yöt pitenemään. Tänään aurinko nousi 5:48 ja laskee 20:32 eli valoisaa aikaa on 14 tuntia 44 minuuttia. Lyhimmillään päivä on puolen vuoden kuluttua, silloin auringon paistetta voi ihailla yhdeksän ja puoli tuntia noin aamu puoli kahdeksasta ilta viiteen.

Juhannuksen kunniaksi emme siis käyneet silpomassa naapuruston harvinaisia ja eksoottisia koivuja juhannusvihdoiksi emmekä myöskään käryytelleet juhannuskokkoa uima-altaan ääressä. Iholtamme jäi myös puuttumaan iloisen punainen juhannuspilkutus, jonka aiheuttaa hyttysen ja paarmat puremat. Juhannusmielen toi tällä kertaa ihanaiset Suomi-vieraamme, joiden kanssa vietimme aurinkoista päivää Santa Cruzin rannalla löhöillen.

Ohjelmatoimiston arkea

 

Jokainen äiti-ihminen tietää miten leppoisaa on viettää pitkiä lomapäiviä lapsilauman kanssa. Ellei komppaniaa liikuta ennaltaehkäisevästi riittävän rivakkaasti, niin tunnelma tiivistyy nopeasti ja talo käy ahtaaksi. Tänäänkin raahasin koko katraan aamutuimaan ulkoiluttamaan koiraa sillä perusteella, että kojootit kavahtaisivat isomman porukan mölinää tai eivät ainakaan jaksa syödä meitä kaikkia kerralla.

Iltapäivällä  pakkasin porukan ja kassillisen urheilurompetta mukaan ja kaarsimme high schoolin kentälle purkamaan energiaa. Eipä siellä muita äitejä näkynyt koripallokentällä koheltamassa, mutta hyvin pokka piti. Sitten siirryimme rymistelemään pesäpalloräpylät kädessä jalkapallokentälle, amerikkalaiselle sellaiselle. Vieressä treenasi ihan tosissaan muutama järkäle vähän isommalla ja erimuotoisella pallolla, mutta hyvin mahduttiin samalle kentälle, eikä jouduttu edes vahingossa taklatuiksi.

Löytöpalkkio luvassa

Nyt olisi tonni helposti tarjolla, pitäisi vaan löytää yksi kadonnut chihuahua. Jokaisessa kulmakunnan risteyksessä on iso kaksikielinen (englanti-espanja) plakaatti, jossa kaipaillaan reilu viikko sitten kadonnutta Buddy-hauvaa. On kuulema kovin arka koira, ei kannata lähteä isolla porukalla ja metelillä jahtaamaan. Siinäpä lapsille kesätöitä, aika hyvä tienesti pyydystää miljonäärien kadonneita lemmikkejä.

Tänään vein koko Karhukoplan pitkälle koiranulkoilutuslenkille. Meillä oli mukana yksi potkulauta ja waveboard, joilla ajattelimme paremman puutteessa hätistellä turhan innokkaita kojootteja loitommalle. Lenkin lomassa huhuilimme lempeästi Buddy-koiraa, jota ei nyt kuitenkaan valitettavasti löytynyt, joten se urotyö jäi tänään tekemättä. Täytyy hartaasti toivoa, ettei ole koirapolo päätynyt kojootin ruokalistalle.

Lähes julkkis

 

Kojoottijutut eväti sitten jätä meitä millään rauhaan. Aamulla soi ovikello ja kynnyksellä seisoi kulmakunnan Mr. Kojoottiasianhoitaja. Hän kysyi minulta, että voisinko kertoa kojoottikohtaamisistani jollekin tohtorille, joka tekee päätöksen kojoottien kohtalosta. Ilmeisesti minä olen onnistunut tapailemaan kojootteja keskimääräistä enemmän ja monenlaisissa tilanteissa ja paikoissa. Ei siinä mitään, mielellänihän minä kerron kojoottitarinoitani jokaiselle vapaaehtoiselle kuulijalle, joten annoin puhelinnumeroni ja sähköpostiosoitteeni.

Vähän myöhemmin sain puhelun Dr. Wholta, joka aloitti keskustelun pudottamalla pommin kertoen, että minun lausuntoni ratkaisee kojoottien kohtalon. Käkätikääk, minulla ei ollut harmainta aavistustakaan, mitä toimenpiteitä viranomaisilla oli mielessä ja kauhunsekaisesti pelkäsin, että minä tahtomattani langettaisin kojooteille tappotuomion. Siinäpä sitten epätoivoisesti muotoilin sekunnin murto-osassa vieraalla kielellä nasevaa ja tiukasti faktoissa pysyvää lausuntoa ja pää sauhuten etsin täsmällisiä adjektiiveja ja verbejä kuvailemaan kojoottien käytöstä. Yritin olla tosi reilu kojootteja kohtaan, mutta kuitenkin välittää sen turvattomuuden tunteen ja huolen, mikä tästä tilanteesta on syntynyt.


Helpotuksekseni tohtori totesi, että lausuntoni perusteella on selvää, että asialle täytyy tehdä jotakin ja he yrittävät näin ensialkuun saada kojootit  pyydystettyä erilaisilla ansasysteemeillä. Meikäläisen tuurilla meidän pihaan asennetaan joku karmea kojoottiloukku, jota minä rupean sitten päätoimisesti päivystämään ja jonne päätyy yksi jos toinenkin eläintarhaamme asukki.

Sokerina pohjalla sain vielä tietää, että kojoottiongelmasta on tehty paikalliseen San Joseen lehteen juttu, jossa mainitaan myös eräs nimetön naispuolinen lenkkeilijä, joka oli joutunut illan hämärässä julmien kojoottien väijytyksen uhriksi ja jonka jalo ritaripuoliso oli pelastanut hädästä. Olen siis melkein julkkis, puoli vuottahan tällä pallonpuoliskolla ehti mennä ennenkuin pääsin edes anonyynminä hetkeksi lähes julkisuuteen.

Kesälomatrafiikkia

Koululaisten kesälomien alettua täkäläisiin suomalaisriveihin on tullut aukkoja. Varsin moni perhe matkustaa Koti-Suomeen vähintään kuukaudeksi. On se jännä ajatella, miten idyllisen kuvan saa Suomesta, jos vierailee siellä vuosittain vain kesäaikaan. Tai toki se riippuu säästä ja hyttyspitoisuudesta, viime kesä ei ehkä olisi ollut niin ikimuistoinen. Pääasia on kuitenkin tavata tärkeitä ja rakkaita ihmisiä ja ruokkia juuria, jotta taas jaksaa seuraavan vuoden kasvattaa siipiä.

Liikennettä on myös toiseen suuntaan, aika monelle perheelle tulee kesällä vieraita Suomesta. Me olemme onnekkaita, sillä kummityttö vietti eilen rippijuhliaan ja ystävällisesti matkustaa seurueineen luoksemme jatkamaan juhlintaa. Olemme valmistautuneet vierailuun hankkimalla lisää uimarenkaita altaaseen ja Rosie suostui ystävällisesti testaamaan niitä kuivalla maalla.
 

Kootut vilvoituskonstit

Lapset on kehittäneet monenmoisia konsteja helpottamaan omaa ja koiran ylikuumenemistilaa. Tässäpä kuvasatoa, saa vapaasti jäljitellä.

Huilu tuli taloon

Meidän perheen musikaalisuuten nähden taloutemme on täysin ylivarusteltu soittimien suhteen. Raahasimme Suomesta mukanamme pianon, kosketinsoittimet, sähkörummut, sähkökitaran, muutaman akustisen kitaran ja oboen. Kuopukselle ja käyrätorvelle tuli ero, saa nähdä miten pysyvä.

Nyt soitinkavalkaadiin on liittynyt poikkihuilu. Meidän pillipiipari aloittaa syksyllä high schoolin marssibändissä, johon oboe ei sovellu hauraan suukappaleen vuoksi. Niinpä neiti sai valita minkä tahansa soittimen bändi-instrumentiksi. Minä yritin ylipuhua ottamaan mahdollisimman helpon vaihtoehdon vaikkapa jonkun lyömäsoittimen., mutta neiti ei haasteita kavahda. Nyt meillä sitten helisee kauniisti huilu, täytyypä sanoa että yllättävän mukavan kuuloinen soitin näin harjoittelun alkuvaiheessakin.

Kojoottien kohtaamisohjeita

Tänään tuli sitten viranomaisilta kojoottipostia. Kirje sisälsi erilaisia suosituksia ja toimintaohjeita, joilla pyritään minimoimaan lähiseudun kohisten kasvaneen kojoottikannan aiheuttamat ongelmat. Tulilinjalla on erityisesti lemmikkieläimet, jotka helposti siirtyvät kojoottien ruokalistalle. Ihmisiä ne kuulema harvemmin kokonaisena nielaisevat, ennemminkin saattavat raapia tai purra ja levittää vaarallisia sairauksia.

Kirje sisälsi vinkkejä, kuinka oikeaoppisesti kohdata kojootti. Varsinkin koiraa ulkoiluttaessa tulee pitää kävelykeppi mukana, jotta saa hätistelyn kojootteja loitommalle. Minä ajattelin ottaa supisuomalaiset kävelysauvat mukaan, niillä saa varmaan jonkulaisen hajuraon aikaiseksi.

Kojootin kohtaamisessa a ja o on se, että kojootti pitäisi saada väistämään ihmistä, eikä toisin päin. Muuten kojootit rupeavat pomottamaan ja ärhentelemään ihmisille, niin kuin nyt on päässyt käymään. Lappusessa neuvotaan pitämään infernaalista meteliä, ja jos se ei omilla äänihuulilla onnistu, niin kannattaa ottaa joku pahaääninen sorsapilli tai räikkä takataskuun. Saapa nähdä miten överiksi minä onnistun tämän kojoottivarustelun lyömään, näin heti alkajaiseksi tulee jo muutama tosi hyvä idea mieleen...

Kojoottikuulumisia

Tuntuu jotenkin niin epäluontevalle, ettei olevinaan uskalla laittaa lapsia ulkoiluttamaan koiraa. Suomessa nämä samat lapset on vintanneet pyörällä kouluun pimeällä ja pakkasella. Kyllä meidän kotinurkilla Oulussa on nähty monenlaista metsänelävää kyykäärmeestä karhuun ja silti on lapset voineet liikkua vapaasti.

Maalaisjärkeilyn rohkaisemana laitoin pojat tänä aamuna koiraa lenkittämään. Reilun vartin päästä tanner tömisi kun kaksikko ryntäsi ovesta sisään koira kainalossa. Siellä oli ollut kojootti maantiellä poikittain ja se oli pienen tuijotustuokion jälkeen lähtenyt tulemaan kohti. Pojat olivat napanneet koiran kainaloonsa ja lähteneet perääntymään olan yli kurkkien mahdollisimman rauhallisesti. Kulman taakse päästyään he sitten laittoivat hanat auki ja laukkasivat pää kolmantena jalkana kotiin.

 

Illalla lähdimme taas eri kokoonpanolla liikuttamaan koiraa. Päädyimme juttusille kulmakunnan kojoottiasiantuntijan kanssa, joka oli juuri tänään ollut yhteydessä viranomaisiin. Eilen neljän kojootin lauma oli käynyt perheen koiran kimppuun kotipihassa. Samoin heidän tytärtään oli kotimatkalla saatellut kolmen kojootin poppoo hampaat irvessä ja muristen. Perhe on asunut 25 vuotta tällä alueella ja tilanne on kuulema ennenkuulumaton. Eikä siinä kaikki: lenkin päätteeksi huomasimme, että meidän mutkassa on paloauto ja ambulanssi odottelemassa - onneksi kuitenkin toisella puolella tietä. Ei ole tylsää tämä Ameriikan arki.

Aikainen lintu verotoimistossa

Tai oikeastaan se oli lintuparvi, sillä koko konkkaronkan piti olla paikalla. Tämänaamuisen retken tarkoituksena oli hankkia lapsille veronumerot, jotta meidän työläinen voi saada heistä verovähennystä. Lähin konttuuri löytyy San Josen keskustasta, jonne suunnistimme aamuruuhkan seassa silmät rähmässä.

Olemme nopeasti hahmottaneet amerikkalaisen virastoasioinnin ytimen: varaudu jonottamaan pitkään ja hartaasti sekä ota mukaan eväät ja ajanvietettä. Jos haluaa selvitä minimaalisella töröttämisellä, niin kannattaa olla paikalla vähintään puoli tuntia ennen viraston aukeamista. Tällä reseptillä pääsimmekin etenemään varsin nopeasti ensimmäiselle virkailijalle, joka totesi meidän olevan turhan aikaisin liikkellä ja pyysi palaamaan asiaan seuraavan vuoden puolella. Onpahan ainakin kuivaharjoiteltu tämäkin kuvio valmiiksi, se menee sitten ensi vuonna varmaan tosi tyylipuhtaasti.

Sänkyostoksilla

Me myydä paukastiin Suomesta lähtiessä poikien jatkettavat sängyt ja ajateltiin sitten hommata täällä päässä uudet ja ehdat tilalle. Helpommin sanottu kun tehty, pojat nukkuu yhä vielä vierassänkyviritelmissä. Ongelmana ei niinkään ole se, että Amerikasta ei löytyisi sänkyjä, vaan enemmänkin mättää niiden omituiset koot. Netistä kun selailee erilaisia petivaihtoehtoja, niin tarjolla on kyllä kuninkaan ja kuningattarenkokoisia vuoteita ja hienoja lastensänkyjä, mutta ihan normimittaista pötkötyspaikkaa ei tahdo löytyä suomalaiseen makuun.


Kuukausien pähkäilyn ja nettisurffailun jälkeen palasimme lähtöruutuun eli IKEA:aan. Sieltä lähdettiin tammikuussa liikkeelle ja nyt puolta vuotta ja monta mutkaa myöhemmin sieltä ne poikien sängyt mukaan lähtivät. Kuljetuspalvelu hurautti ne kotiin tänään ja hyvä kun oli takavalot pihasta häipyneet, niin robotti soitteli asiakastyytyväisyyskyselyä ja halusi tietää mm. olinko tyytyväinen kuljetusmiesten ulkoiseen olemukseen. No jaa, kaikista tyytyväisin olen siihen, että pojilla on vihdoinkin sängyt!

Eläintarha laajenee

 

Meillä ei kyllä ole kotieläimistä puutetta. Käärmeitten, kojoottien, myyrien, pupujen, haukkojen, kolibrien ja monen muun pienen vipeltäjän lisäksi on kotipihamme eläimistökirjoon liittynyt tänä viikonloppuna uusia otuksia. Eilen etupihan poikki asteli kaurispari ilman isompaa kiirettä. Ihmeen kesylle pariskunta vaikutti, ei tuntunut oleva kiire minnekään ja ruohokin maistui oikein makealle. Nyt löytyy oikein kuvamateriaaliakin havainnosta, tosin sälekaihtimien raosta hieman epätarkka otos.

Meidän kiikarikatseinen kuopuksemme bongasi etukuistin katonrajasta rakenteilla olevan ampiaspesän. Viime aikoina on ollut niin turkasen kuuma, ettei etukuistin kiikkustuoliin ole ollut mitään asiaa. Niinpä ampiasten rakennustalkoot oli jääneet meiltä huomaamatta. Mietinkin tässä, että josko nopeasti suorittaisin jokun ampiastarhaajan kirjekurssin ja rupeaisin iltapuhteina hunajantuottajaksi.

Epätoivoista läähätystä

Nyt meinaa kertakaikkiaan pää sulaa. Mittari näyttää 36 astettavarjossa ja näin hillittömässä helteessä ei läähättäminenkään auta. Pihakiveys polttaa jalkapohjat rakkuloille ja ulkona ei pysty oleskelemaan muualla kuin kaulaa myöten uima-altaassa. Sisällä on aamupäivällä vielä inhimillistä, mutta iltaa kohti luut alkaa sulaa ja porukka valahtaa kohti lattianrajaa, sohvallakin on liian tukala. Ilmastointikin talosta löytyy, mutta sitähän ei pikku hädässä päälle laiteta.

Ilmastoitu auto vetää näin karmeassa kuumuudessa vastustamattomasti puoleensa. Eihän se pyristelyn mitään auttanut, kolmen aikaan istuimme kaikki syvässä yhteisymmärryksessä menopelin kyydissä ja suuntasimmekin rannikolle kohti vilvoittavia tuulia. Harmi kyllä emme olleet ainoita, jotka olivat turvautuneita samaan viilennyskonstiin. Hartaan körryyttelyn jälkeen pääsimme rannikolle, jossa lämpötila oli todellakin matalampi. Enhän minä tarennut alkuunsakaan heppoisessa hellemekossani 15 asteen raikkaassa merituulessa.  Neljän tunnin ruuhkakruisailun päätteeksi olimme kotipihassa, joka sekin oli poissa ollessamme mukavasti viilentynyt.

Korttisavotta

High schoolin oppilaat on jo päässeet kesälaitumille, eilen oli viimeinen virallinen koulupäivä. Meidän oboensoittajalla oli vielä tänään orkesterin kanssa keikka koulun lakkiaisjuhlallisuuksissa. Näissä pippaloissa ylioppilaslakin korvaa toisenlainen koppalakki ja pitkä musta viitta. Show on kuulema melkoinen, olisi kyllä ollut hauska käydä vaklaamassa.

Iltapuhteena meillä on ollut korttien askartelua. Pojilla on huomenna viimeinen koulupäivä ja jälleen kerran on meidän lapsille sattunut mahdottoman taitavat ja fiksut opettajat. Hauska huomata, miten kuopus on jo imenyt itseensä amerikkalaista kehukulttuuria ja sujuvasti ylistää adjektiivilitanialla maailman parasta opettajaa. Lisäksi korttinsa on kuulema ansainnut crossing guard, eli se vapaaehtoinen äiti, joka on auttanut koululaiset turvallisesti ylittämään suojatien joka aamu ja iltapäivä.

Parturin painajainen

Lämpimät terveiset Suomen hovikampaajalleni, hankalaa on ollut löytää hänen veroistaan hiusvelhoa! Pikällisen juuppasun ja jaappasun jälkeen sain lopultakin varattua kampaaja-ajan puolen vuoden luovan tauon jälkeen. Auringossa keltaoranssiksi kulahtanut kutristoni hampsotti iloisesti joka suuntaan ja oli ehtinyt venähtää jo niin pitkäksi, että sen sai mukavasti ponnarilla kiinni. Niinpä olen viimeisen kuukauden aikana kulkenut hiukset erinäisillä saparoviritelmillä.

Olen kuullut kampaajilta useita kertoja kommentteja haastavista hiuksistani. Skandinaaviseen tyyliin hiuksia on päässäni runsaasti, mutta yksittäinen hius on lasimainen ja olemattoman ohut. Paksuja jenkkikutreja ja aasialaisia hiuksia leikkaamaan tottuneelle voi olla melkoinen painajainen saksia minun piikkisuoria haivenia, joissa jokainen saksenjälki näkyy metrien päähän. Lisäksi päänahkaani on kätketty pommeja, perintökalleutena sukupolvelta toiselle siirtyviä pyörteitä, jotka hämmentävät soppaa entisestään.

Kampaaja oli oikein mukava varttuneempi naishenkilö, joka amerikkalaiseen tyyliin kehuskeli sporttista olemustani, pirskahtelevaa persoonani ja omaperäistä pukeutumistani. Hän selviytyi hienosti haastavasta urakasta ja visioi jo seuraavaa kertaa varten varsin räväkkää repäisyä.

Vuosikirja

Kouluvuosi kallistuu kohti loppuaan ja se paketoidaan amerikkalaiseen tyyliin vuosikirjaan. High schoolin yearbook on melkoisen arvokas tiiliskivi, sadan taalan väärti. Kirjasta saa hyvän kuvan siitä aktiviteetteihin kirjosta, joka on tunnusomaista täkäläiselle lukioelämälle. On orkestereita ja bändejä joka lähtöön ja urheilulajeja wrestlingistä vesipooloon ja chearleadingiin sekä ziljoona kerhoa. Kaikista näistä löytyy upeat ryhmäpotretit ja paljon mehevän yksityiskohtia. Tuntuu, että akateemisten asioiden rinnalla koulussa pyörii täyspäiväisesti iso musiikkiopisto ja kymmeniä aktiivisia urheiluseuroja.

Lisäksi kirja sisältää hammashymykuvan kaikista syksyllä paikalla olleista oppilaista. Viimeisen  vuoden oppilaista on pitempiä juttuja lapsuuskuvakollaaseilla ja vanhempien lämpimillä muisteloilla ja ylistyssanoilla kuorrutettuna. Vuosikirjan lopussa on tyhjiä sivuja, joihin sitten oppilaat kirjoittelevat toisilleen ihanuuksia ja kauniita sanoja.

Mustaa keltaisella

Tiedoksi kaikille, jotka epäilevät minun kojoottitarinoita vilkkaan mielikuvituksen tuotteeksi: postilaatikosta löytyi tänään tällainen viesti naapurinsedältä. Naapurustolla pukkaa kojoottiongelmaa, kojootit on viime kuukausina heittäytyneet erittäin aggressiiviseksi. Ovat ihan uhkaillen ja pelotelleet ihmisiä ja jopa hyökänneet isompienkin koirien kimppuun. Nyt pitäisi koko naapuruston yhdistää voimansa ja ruveta laajalla rintamalla pommittamaan alueen tartunnanlevittäjätorjujaa puheluilla, ennenkuin jotakin vakavaa tapahtuu.

Olenkin mietiskellyt, että onko tämä meininki näillä nurkilla ihan normaalia ja onko paikalliset huolissaan tilanteesta. Minä en ole uskaltanut päästää lapsia ulkoiluttamaan koiraa ilman aikuista, mutta ei täällä kyllä kaduilla ole muutenkaan lapsia näkynyt. Taitavat pelätä kidnappausta enemmän kuin kojootteja.

Lainelautailun aakkosia

Kummasti vaan auton keula kaarsi jälleen puolen päivän jälkeen kohti rannikkoa. Jonkinasteista rantsuriippuvaisuutta alkaa olla ilmassa. Tällä kertaa meillä oli mukana reipashenkinen ystäväperhe ja kohteena lainelautailun aloitteluun suotuisa haivapaa ja lempeälaineinen Capitolan rannikkokaupunki.

Päivä oli varsin tuulinen, joten piknikhuovalle tarvittiin paino, mielellään yksi kumpaankin päähän. Me tytöt tarjouduimme jalomielisesti vapaaehtoisiksi, ja annoimme pojille mahdollisuuden päästä tutustumaan uuteen lajiin. Sitten vaan kiskomaan märkäpukuja kaksin käsin päälle ja rohkeasti laudan kanssa aallokkoon. Touhu oli molemmille tosi mieluista, varsinkin nuorimmaiselle meinasi ehtiä kasvaa evät, ennenkuin saimme houkuteltua kuivalle maalle.

Rantsureissulla

Tälle päivälle lupasi Suomen lämpötiloja, eli 32 astetta. Päätimme pakata uimakamppeet kassiin ja koiran boksin ja paeta meren rannalle. Hellehatullekin löytyi käyttöä.

Rantavuorten yli kun kiipeää, niin lämpötila humahtaa hetkessä reilut 10 astetta. Tyynessä valtameressä on sen verran paljon vettä, että sitä ei helteet hetkessä lämmitä. Carmelissa mittari näytti enää vajaata 20 astetta, mutta valkoinen rantahiekka hohkasi kuumuutta. Aivan täydellinen ilma rannalla puuhailuun, kun kuumuus ei lamaannuta täysin.