Eilen illalla köröttelemme lempimaalivahtini kanssa jäähallille pitkin ruuhkaisia moottoriteitä. Onneksi lähdimme riittävän ajoissa liikkeelle ja olimme paikalla jo puolta tuntia ennen illan ottelua. Mokelle jäi hyvin aikaa sonnustautua suojuksiin omin neuvoin ja minä vetäydyin seurustelemaan lehtereille.
Kolme minuuttia ennen ottelun alkua pukukopista sinkosi huolestuneen näköinen nuorimies, joka ilmoitti että hanska on jäänyt kotiin. Ilman täyttä varustusta mokella ei ole asiaa jäälle, joten asialla oli hieman kiire. Juoksimme valmentajien pukuhuoneeseen kysymään neuvoa ja sieltä meidät lähetettiin etutiskille. Maalivahti jäi seisomaan tumput suorana kaukalon laidalle, kun muu joukkue lipui kaukaloon. Jäälle luisteli kuusi kenttäpelaajaa, joista yksi meni urheasti vartioimaan maalia.
Sillä välin minä juoksin löytötavaraosastolle ja kaadoin laatikoiden sisällöt kiireessä lattialle. Vaikka sun mitä oli hallille unohtunut, mutta yhtään maalivahdin hanskaa sieltä ei löytynyt. Yksi meidän joukkueen äiti oli jo kiiruhtanut yläkertaan hallinnon tiloihin hakemaan apua. Henkilökunta viestitteli asiasta radiopuhelimilla ja puoli hallia yritti löytää meidän huithapelille lainahanskaa. Kymmenen minuutin kärsimyksen jälkeen hanska löytyi ja maalivahti pääsi jäälle. Ammattilaisen otteilla hän pääsi heti hommasta kiinni, mutta mamma ei toipunut koko iltana moisesta jännityksestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti