Pystiä pukkaa

Viime viikolla päättyi pikku-Sharksien talvikausi. Lauantaina pikkukiekkoilijat kokoontuivat kauden päättäjäisiin yleisöluistelun ja herkuttelun merkeissä. Loppukeväällä ja kesällä on enemmänkin pelailua isommissa joukkueissa ja siihen voi ottaa lisäksi erinäisiä tekniikkakursseja. Syksyllä pakka laitetaan taas sekaisin ja pelaajat jaetaan taitojen mukaan uusiin joukkueisiin.

Tällä kaudella oli kovin mielenkiintoista seurata kahden eri joukkueen toimintaa jäällä ja pukuhuoneessa. Vihreä joukkue oli ehdottomasti taidokkaampi ja vastustajat kultaliigassa kovempia. Yhteishenki jäi kuitenkin aika vaisuksi ja valmentaja etäiseksi. Punaisten joukkue sen sijaan valloitti meidän kaikkien sydämet, vaikka ei pelitaidoiltaan kovin häikäisevä ollutkaan. Niin valmentaja, pelaajat kuin vanhemmatkin olivat harvinaisen symppiksiä ja kauden aikana niitä harvoja voittoja juhlittiin ikimuistoisesti. Tyylinsä mukaisesti punaisten joukkueelle järjestettiin yleisten kekkereiden päälle vielä yksityiset  jatkot, joissa pidettiin hienoja puheita ja jaettiin pokaaleja. Hieno porukka ja mukavia muistoja. Tästä on kiva jatkaa kohti uutta kautta.

Päivänsankari ja pöllö

Meillä on ollut juhlaviikonloppu, kun kuopuksella tuli matkamittariin täysi tusina. Juhlallisuudet alkoivat jo perjantai-illan kaverisynttäreillä, joss riitti vilinää ja hulinaa. Mukava meno jatkui lauantaina tuntikausien jääkiekkohulinoilla, joiden päälle oli vielä ohjelmassa koulun teatteriesitys Willy Wonka.

Varsinainen juhlapäivä oli kuitenkin vasta tänään ja aamu koitti perinteisin synttärirutiinein. Sänkyyn kannettiin herkkutarjotin ja monenlaisia paketteja. Hartaan rapistelun ja lahjojen ihailun jälkeen siirryttiin pätkimään pöllöpinjataa. Sitten olikin vuorossa liveonnittelut koti-Suomesta, kun mummu laulaa luikautti puhelimitse synttärivärssyt. Matka jatkui päivän mittaan vielä Suomi-kirkon Suomalaiseen messuun, jonka päälle nautimme kirkkokahvit kakun kera. Ihana päivä ja ihana poika!

Tasaista taaplausta

Nyt on järinät ja tärinät ohi tältä erää ja maankamara on ollut viime päivät levollisempi. Pärskintä jatkuu valitettavasti entiseen malliin ja nenäliinakulutus on yhä huipussaan.

Viime päivinä minua on ilahduttanut ja elähdyttänyt Skype-puhelut kotimaasta. Nyt saimme vielä ilouutisen, että seuraavat vieraat on jo varanneet lennot tänne suuntaan. Odottelemme vielä viime hetken varauksia toukokuulle ja syksyn kalenteriinkin on jo merkitty toiveikkaita kysymysmerkkejä.

Jyrinää jalkojen alla

Tänään päästiin oikein kunnon Kalifornian meininkiin, kun maa järisi useampaan otteeseen ihan muutaman kilometrin päässä meiltä. Alkuherätyksenä oli aamuyöllä ollut pieni tärinä, vahvuudeltaan vain vähän yli kahden, jota emme rekisteröineet kesken unien.

Puoli kymmeneltä seisoin keittiössä, kun yhtäkkiä kuului jykevä pamaus. Lattia kupruili hassusti jalkojen alla muutaman sekunnin ajan. Kyse oli varmaan vain millimetrien liikkeestä ylös alas, mutta tilanne oli jotenkin outo. Aluksi luulin, että lähellä on sattunut joku räjähdys tai talon alla posahti kaasuputki. Ihmetystä herätti se, että ikkunalasit eivät räjähdyksen voimasta helisseet eikä missään näkynyt savua tai tulta.

Pamahdus oli voimakas, mutta oudon kumea. Siinä vaiheessa rupesi mieleen hiipimään, että olisikohan syytä epäillä maanjäristystä. Pikainen kurkkaus hallituksen sivuille paljasti, että kyseessä oli pieni paikallinen maanjäristys ihan meidän nurkilla vahvuudeltaan himpun vajaa kolme. Mitään tuhoja ei tullut, ihan säikähdyksellä selvittiin.
 

Lasten kouluissa oli kuulutettu maanjäristyksestä ja kaikki oli sujunut rauhallisesti. Kuopus oli ollut koulun kirjastossa, jossa oli seinältä tippunut tavaraa. Osa luokista oli tajunnut tilanteen heti ja mennyt pulpettien alle turvaan halaamaan pulpetin jalkaa drop-cover-hold -ohjeita noudattaen. Rehtori oli kuuluttanut maanjäristyksen olevan ohi ja ilmoittanut, että koulupäivä jatkuu normaalisti.

Myöhemmin tuli vielä yksi pieni jälkijäristys, mikä ei meidän huushollissa tuntunut. Jännä päivä, onneksi kaikki meni hyvin. Pelottavia voimia asustaa tuolla maankuoren alla, mutta jospa tästä kohtaa olisi nyt turhat jännitteet häipyneet maankamarasta.
 

Siirtomaaherra

Hyvä kun saimme tupeeraustakut ja hiuslakkakököt poistettua megablondimme kutreista, niin vuorossa oli jo seuraava erityispäivä. Viitosluokkalaisilla on perinteenä viettää siirtomaapäivää, jolloin pukeudutaan 1700-luvun tyylisiin tamineisiin ja touhutaan koulupäivä muinaisissa merkeissä.

Meikäläisellä pukkasi taas paniikkia, sillä pukeutumisohjeet olivat varsin ylimalkaiset. Käännyin hätäpäissäni paikallisen tietotoimistoni puoleen, jonka poika oli viime vuonna samassa tilanteessa. Ystäviltäni sainkin täsmäapuna täydelliset siirtomaaherran vetimet, jotka lujan kiitos säilyivät ilman isompia vaurioita vanhan ajan koulupäivän askarista.

Uuno Eemeli

 

Koulussa oli keskiviikkona hullut hiuspäivät ja meidän kollille oli helppo keksiä sopiva kampaus. Ei muuta kuin kampa käteen ja tupeeraamaan pehko pöyheäksi pörröpääksi. Lopuksi koko kauheutta kruunaamaan aimo kerros hiuslakkaa ja valmista tuli. Siinä seisoi edessäni ilmiselvä risteytys Uuno Turhapurosta ja Kissankulman Eemelistä.

Koulupäivä pörröpäänä oli sujunut oikein hilpeissä merkeissä ja rehtorikin oli halunnut kuvata meidän Eemelin kuohkeaa kampausta. Päivän parhaat naurut irtosi hammaslääkärissä, jonne kiiruhdimme suoraan koulusta. Tohtorin räkätyksestä ei ollut tulla millään loppua, varsinkin kun meidän pikku Einstein lisäsi pökköä pesään ja rupesi vielä ilveilemään asiaan kuuluvasti. On meidän perheeseen vaan siunaantunut aika hersyvän hauska heppu.

Kevät vai kesä?

 

 

Jokaisessa maailmankolkassa on omat tuntomerkit kullekin vuodenajalle. Suomessa vuoteen mahtuu niitä neljä kaunista ja kovin erilaista. Suomalaisessa mittapuussa täältä Kaliforniasta puuttuu talvi kokonaan ja syksykin on aika kevyt versio verrattuna oululaiseen syyssateeseen ja räntäkuuroihin, joita vielä säestää napakka viistoon puhaltava merituuli.

Suomessa kaikkein odotetuimpia ovat kevään merkit. Oi sitä iloa, millä tervehtii ensimmäistä västärkkiä tai leskenlehteä. Omakotitalon omistajalle kevät tuntuu myös talven yli unohtuneissa haravointilihaksissa. Kevät tuntuu ja näkyy sekä luonnossa että vaatekaapissa ja valitettavasti myös allergialääkkeiden kulutuksessa.

Täällä ei ole talvesta jälkeäkään, vaikka kalenterin mukaan talvikautta jatkuu vielä kaksi päivää. Luonto kukkii ja kukoistaa ja aurinko lämmittää mukavasti. Viikonloppuna lämpömittari kipaisi jo 30 asteen hellelukemiin. Allergia on myös kukkeimmillaan, mikä tietää meidän talossa aivan mahdotonta niiskutuskuoroa ja turvonneita silmäluomia.

Nenäliinavuori

Ympäri taloa löytyy outoja valkoisia kekoja. Kaikki kolme lapsosta on karmean niiskutustaudin kourissa. Pohjalla on ihan rehellinen allergia, jota saa hieman hallittua tujuilla allergialääkkeillä. Nyt on mukaan liittynyt vielä joku flunssanpoikanen, johon liittyy kovaa kurkkukipua.

Nenäliinamenekki on ollut talossa koko allergiakauden varsin merkittävää, mutta nyt homma on ihan karannut hallinnasta. Väki vaeltaa täällä nenäliinalaatikko kainalossa ja minne vaan matkanteko hetkeksi pysähtyy, niin sieltä löytyy vuori niistettyjä nenäliinoja.

Hanskamoka

Eilen illalla köröttelemme lempimaalivahtini kanssa jäähallille pitkin ruuhkaisia moottoriteitä. Onneksi lähdimme riittävän ajoissa liikkeelle ja olimme paikalla jo puolta tuntia ennen illan ottelua. Mokelle jäi hyvin aikaa sonnustautua suojuksiin omin neuvoin ja minä vetäydyin seurustelemaan lehtereille.

Kolme minuuttia ennen ottelun alkua pukukopista sinkosi huolestuneen näköinen nuorimies, joka ilmoitti että hanska on jäänyt kotiin. Ilman täyttä varustusta mokella ei ole asiaa jäälle, joten asialla oli hieman kiire. Juoksimme valmentajien pukuhuoneeseen kysymään neuvoa ja sieltä meidät lähetettiin etutiskille. Maalivahti jäi seisomaan tumput suorana kaukalon laidalle, kun muu joukkue lipui kaukaloon. Jäälle luisteli kuusi kenttäpelaajaa, joista yksi meni urheasti vartioimaan maalia.

Sillä välin minä juoksin löytötavaraosastolle ja kaadoin laatikoiden sisällöt kiireessä lattialle. Vaikka sun mitä oli hallille unohtunut, mutta yhtään maalivahdin hanskaa sieltä ei löytynyt. Yksi meidän joukkueen äiti oli jo kiiruhtanut yläkertaan hallinnon tiloihin hakemaan apua. Henkilökunta viestitteli asiasta radiopuhelimilla ja puoli hallia yritti löytää meidän huithapelille lainahanskaa. Kymmenen minuutin kärsimyksen jälkeen hanska löytyi ja maalivahti pääsi jäälle. Ammattilaisen otteilla hän pääsi heti hommasta kiinni, mutta mamma ei toipunut koko iltana moisesta jännityksestä.

Naapurin mummot

Meidän naapurustossa on kyllä aivan hurmaavia vanhuksia. Neiti on viime aikoina huolehtinut kiitettävästi koiraprinsessamme iltalenkistä, kun minä olen kuskannut kolleja treeneihin. Tänäänkin seuraan oli liittynyt kaksi mummoa ja yksi pappa.

Ginny-mummo on eläkkeellä oleva historianopettaja, joka aina jaksaa kysellä meidän neidin viimeisimmät kuulumiset hostorianopinnoista. Toinen mummo kanta aina mukana kolmen makuisia keksejä koirille ja meidän Rosita tekee kaikki temppunsa saadakseen suurta herkkuaan omenanmakuista keksiå. Prinsessamme yrittää käyttäytyä mahdollisimman hyvin ja vuorotellen istuu ja antaa tassua ilman erillistä käskyä. Seurueeseen kuulunut pappa oli kertonut neidillemme jostakin hyvästä elokuvasta, jonka nimeä ei ollut millään muistanut. Erotessaan osapuolet olivat kohteliaasti kiitelleet toisiaan mukavasta seurasta ja mielenkiintoisesta keskustelusta. Ihania ihmisiä!

Kahvikriisi

 

Eilen ei oikein meikäläistä naurattanut, kun kahvikone alkoi vilkutella punaisia valoja. Osaan kyllä tarvittaessa aukoa etupaneelia ja saan hätätapauksessa irrotettua moottorinkin, mutta nyt vempele meni ihmeelliseen jumitilaan. Insinööri oli väärällä puolella valtamerta ja kahvin tarve oli aika kriittinen. Kellot oli juuri siirretty kesäaikaan ja illat oli ihanan valoisia, mutta edessä oli maanantaiaamun karun aikainen herätys ilman kofeiinin tukea.

Enpä siinä ehtinyt pitkään asiaa päivittelemään, kun meidän juniori remppamies oli jo otsalampulla ja ruuvimeisselillä varustettuna pää syvällä koneen sisuksissa. Välillä hän googlaili lisätietoja netistä  Minulla piteli kiirettä muonituksesta ja koripalloilijan kuskauksessa, joten remppamiehelle jäi varsin vapaat kädet. Onneksi seniori sattui soittamaan ja saimme täsmäohjeita elvytykseen. Oi sitä onnea, kun vilkkuvalot vaikenivat ja kone palautui normaalitilaan. 

Kainalosauva

Minusta on tulossa kovaa vauhti kainalosauva meidän hujopille. Milloin lie vuosi sitten postasin viimeksi kuva meistä kahdesta, kun olin juuri jäänyt pituuskasvussa toiseksi.. Isikään ei enää suostu selät vastakkain koripallopoikansa kanssa. Aikansa seniori yritti selittää kutistuvansa päivän aikana ja vaati virallista mittausta aina aamutuimaan. Nyt on juniori mennyt heittämällä ohi.

Yritin tässä yksi päivä mitata, josko metri-Heikkimme on ylittänyt kuuden jalan (n.183cm) maagisen rajan amerikkalaisessa mittapuussa. Sekin rajapyykki on ohitettu ja nyt alkaa vähän mammaa mietityttämään, että mitenkähän kauan tämä kasvupyräys vielä jatkuu. Ikää ei ole vielä viittätoista vuotta, joten hyvin ehtii vielä senttejä kertyä, toivottavasti ei kuitenkaan jalkoja.

Uusia kierroksia

Olen laittoman kauan juuppassut ja jaappassut YMCA:hin liittymistä. Kyseessä on siis paikallinen NMKY, jolla on tarjolla yhden katon alla monenlaista liikuntaa. Minä olen ulkoliikunnan uskollinen kannattaja ja pääni tarvitsee päivittäin tuuletusta raittiissa ilmassa. Juoksentelun, haikkauksen ja satunnaisen pyöräilyn ohella pitäisi kuitenkin jaksaa tehdä omaehtoisesti jonkin verran lihaskuntoa. Jotenkin se aina vaan unohtuu ja palaa mieleen vasta siinä vaiheessa kun kintut kipeytyy liiasta juoksentelusta.

Nyt vihdoinkin sain tehtyä ryhtiliikkeen, kun nuorisokin rupesi kyselemään kuntosalin perään. Tänään kävin hankkimassa meille perhejäsenyyden ja huomenna alkaa uusi vipinä, joka toivottavasti kestää alkuinnostusta pitempään. Aamulla on tarkoitus mennä nöyryyttämään itseäni pilatekseen tai joogaan ja sitten illalla kärrään koko mussukkalauman etsimään mieleistä tekemistä. Koripallokenttä herätti kiinnostusta, samoin uima-allas. Meillä ei ihan vielä kotialtaassa ilkene kellua, mutta pian sekin on taas ajankohtaista.

Vikkelä viidakkorumpu

 

Paljon on maailma muuttunut muutamassa vuosikymmenessä. Kun mina olin ensimmäistä kertaa Ameriikan mailla 80-luvun lopulla, niin sitä oli kyllä aika totaalisesti erillään kotimaan kuulumisista ja kotijoukoista. Liekö olisin kerran kuussa ollut puhelinyhteydessä kotiin, muuten sitä vaan kirjoiteltiin kirjeitä.

Nykyään pystyy soittelemaan ihan näköpuheluita ja vieläpä ihan ilmaiseksi ympäri maailmaa. Hankalaa on vaan se, että aina yhteydet ei toimi. Meillä oli mummun kanssa puhelintreffit tälle aamulle, ja kun soittoa ei sovittuun aikaan kuulunut, niin aloin huolestua. Aina on mahdollista, että Skype-yhteys takkuaa jommassa kummassa päässä, mutta oli pakko yrittää selvittää asiaa.

Onneksi konstit on monet ja lähetin veljen perheen kaikille naisihmisille naamakirjassa hätäviestiä, etten saa mummua kiinni. Siinä ei montaa tuokoita ehtinyt kulua, kun sain tiedon, että velipojalla on mummu langan päässä ja kaikki on hyvin. Sittenpä se mummu itse jo pirauttelikin Skype-puhelua, kun yhteydet oli taas suotuisat.