Meidän talossa ei tarvi enää reagoida epäilyttävään hiljaisuuteen niin kuin vielä muutama vuosi sitten. Rötösherranion kunnostautunut mitä omaperäisimmissä kolttosissa villeinä vuosinaan. Rakkaani on karannut kotoa yksivuotiaana talvipakkasella sisävaatteilla, leikannut kynsisaksilla ripsensä juuresta poikki, syönyt purkkillisen Xylitol-tabletteja (en suosittele) ja jauhanut raakaa sianlihaa suussaan kuin purkkaa niin että verivaahto valuu suupielistä. Neronleimauksiin kuuluu myös housujen ilmastointi leikkaamalla saksilla pieniä palkeenkieliä sinne tänne. Uhriksi joutui melkoinen määrä housuja ennen kuin mamma käräytti sankarin. Luita on murtunut erinäisissä extreme-tempuissa eikä sarveiskalvokaan ole säästynyt osumilla.
Eipä olisi silloin uskonut, että vielä sekin aika koittaa, kun löydän saman vauhti-Veikon istumassa rauhaa uhkuen keittiöjakkaralla palmun alla koira kainalossa. Siellä se istui nauttimassa illan hiljaisuudessa ja katseli haaveilevin silmin hämärtyvää taivaanrantaa. Mitä lie mietti, mutta äidin silmään hetki oli maagisen kaunis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti