Tanskalaistunnelmissa

 

Matkalla San Diegoon ajelimme valtatietä 101 etelään päin, ja reissun ainoa pidempi happihyppely oli varattu Solvangin kohdalle. Kyseessä oli mitä viehättävin tanskalaiskylä, joka ylitti ennakko-odotuksemme monin tavoin. Olin ajatellut, että paikan päältä löytyisi muutama yliampuva talojäljitelmä ja paljon turistikrääsää.

 

Iloksemme päädyimme keskelle mitä idyllisintä tanskalaista pikkukaupunkia, josta löytyi eurooppalaistyylisiä pikkukahviloita ja herkullisia suklaapuoteja. Lapset bongailivat  ilokseen näyteikkunoista useampia Suomen lippuja ja tulipa vastaan vanha tuttavamme Pieni Merenneito. Aivan ihastuttava pikavisiitti eurooppalaiseen katukuvaan, tekeepä mieleni palata sinne paremmalla ajalla.

Takamuskuolio

 

Takana neljä ihanaa reissupäivää ja noin 2000 takamusta puuduttavaa kilometriä. Nyt laukkuläjä eteisessä ja huokaisun hetki sohvalla koira tiukasti kyljessä kiinni läähättämässä. Rosita jäi tällä kertaa ystäväperheen hellään hoivaan eikä lähtenyt valloittamaan San Diegoa toiseen otteeseen.

Heruttelen tarkempia tarinoita ja turinoita reissun varrelta tässä lähipäivinä. Nyt tyydyn vain lähettämään ison halin ja lämpimän kiitoksen kunnon isäntäväelle vieraanvaraisuudesta ja ystävyydestä.

Koiranpentu naapuriin.

Meidän Rosita on aiheuttanut naapurin pojalle niin vakavan koirakuumeen, että lääkkeeksi ei auttanut mikään muu kuin oma koiranpentu. Nyt naapuriin on ilmestynyt aivan lutunen kultaisen noutajan pentu, josta kaavaillaan prinsessallemme uutta leikkikaveria ja sulhoa.

Naapurin poika on treenannut jo ulkoiluttamista ja on käynyt meidän kanssa iltalenkillä. Kävi ilmi, että naapurit eivät olleet ollenkaan tietoisia kojoottiystävistämme, sillä he eivät paljon liiku ulkona varsinkaan ilta-aikaan. Kyllä me vaan taidetaan olla aika metsäläisiä, kun meidän arkitodellisuus on täynnä vaikka mitä otuksia ja tien toisella puolella ei ollut kojooteista harmainta aavistustakaan.

Infrapunapotretti

Kävimme viikonloppuna läpi kaikkia mahdollisia vuosikortteja, mitä meillä on kertynyt San Franciscon vierailukohteisiin. Exploratoriumin kortti umpeutuu tämän kuun lopussa, joten päätimme tehdä viimeisen tehoiskun tähän Oulun Tietomaata muistuttavaan tiedekeskukseen, kun se vielä oli mahdollista.

Tämä oli kokonaisuudessaan kolmas visiitti ja täytyypä sanoa, että jokainen kerta on ollut edellistä parempi. Ensikäynnistä jäi minulle mieleen lähinnä kaoottinen sekamelska, kun yritimme nähdä ja omaksua liikaa. Toinen kerta ei ollut ihan niin stressaava ja sunnuntain käynnillä meillä oli suorastaan ratkiriemukasta. Parhaat röhönaurut irtosi laitteessa, joka näytti hidastettuna naamanilmeistä kuvatun videonpätkän. Varsinkin isi hölskyvine poskineen kunnostautui tässä lajissa hervottoman hyvin. Lisäksi otimme sievän infrapunaperhepotretti, jossa tosin ei ollut punasta tietoakaan.

Bugatti ja Ferrari

Eilen oli Saratogan keskustassa vuosittainen autonäyttely. Monennäköistä kaaraa oli kömpinyt autotallin uumenista kadun varteen näytille. Tosi symppiksiä autovanhuksia sekä arvokkaan näköisiä Amerikan rautoja ja joukkoon mahtui myös mielettömiä menopelejä. Vaikka en mikään suuri autofani olekaan, niin kyseessä oli oikein lämminhenkinen kylätapahtuma, jossa koko perhe Rosie mukaan lukien viihtyi.

Suurinta ihailua aiheutti sininen Bugatti Veyron, jonka rekkari oli omaperäisesti BUGAT T. Kaverina sillä oli punainen Ferrari ja musta Tesla. Kolmikon omisti eräs saratogalainen mies, joka sattuu omistamaan ikioman viinitilan ja lisäksi vielä osuuden Mountain Winerystä, joka on monelle meidän vieraista tuttu paikka.

Intialainen illallinen

 

Meidän poijjat alkavat intialaistua huolestuttavaa vauhtia. He käytännössä asuvat naapuripalatsissa ja käyvät satunnaisesti pyörähtämässä kotona. Viime yönä siellä oli lauma serkkuja yökylässä ja meidän blondit kaupan päälle. Nyt kello on jo yli yhdeksän illalla ja isompi kolli tuli juuri kotiin.

Kuopus oli sen sijaan päättänyt jäädä sukujuhliin intialaiselle illalliselle. Siellä on nyt talon piha täynnä autoja ja talo pullollaan intialaisia setiä ja tätejä. Täytää nostaa hattua meidän pojan pokalle, sillä kyllä itsetuntoa ja rohkeutta riittää. Äidillä täällä hieman hikikarpalot kimmeltävät otsalla, kun kauhulla ajattelen niitä Suomi-juttuja, joita meidän tarinaturska suoltaan suustaan illallisella. Toivottavasti nyt ei tule puhetta saunomisesta ja nakuna hangessa kierimisestä, en tiedä oikein intialaisten suhtautumista moisiin teemoihin.

Karmea uutispäivä

Tänään tuntui joka puolelta maailmaa tulevan huonoja uutisia. Vaikka Microsoftilta oli tiennyt odottaa jotakin tämän suuntaista, niin Oulun uutiset olivat kerta kaikkiaan masentavia. Valtava haaste monelle perheelle ja koko kaupungille. Ei mahda opetustoimenkaan kukkarot pursuta lähivuosina ylimääräistä valuuttaa, joten tiukkoja vuosia on koulumaailmassakin tiedossa. Pahalle tuntuu koko Oulun puolesta. Nämä maailmanlaajuisesti synkät uutiset eivät nyt tällä kertaa kosketa meidän perhettä, mutta ei sitä koskaan tiedä, milloin ollaan itse liipasimella.

Myös lentoliikenteestä kuului synkkiä uutisia. Vähän ylimääräistä jännitystä tilanteeseen tuo se, että armas isi lähtee kohta lentelemään kotia kohti tuolta Aasian suunnalta. Kuopus jo tarkisti lentokonetyypin ja sen turvallisuustilastot ja ennusti niiden perusteella isille turvallista kotimatkaa.

Leikin lumoa

 

Olen tässä useampana iltana kuunnellut naapureiden ylistystä siitä, että vihdoinkin tällä perällä on lapsia pihalla leikkimässä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun asiasta mainitaan ja välillä olen miettinyt, että onkohan näihin kehuihin kätketty joku piiloviesti.

Eilinen kohtaaminen naapurin intialaisen rouvan kanssa sulatti kyllä sydämeni. Olin lähdössä ulkoiluttamaan Rositaa, kun hän sinkosi palatsinsa uumenista perääni ja tuli oikein kädestä pitäen kiittämään ja ylistämään sitä iloa ja eloa, mitä meidän kollit on kadullemme tuoneet. Hän sanoi joka päivä kiittävänsa Jumalaa siitä, että me muutimme tien toiselle puolelle ja mullistimme heidän poikansa elämän.

Tällä naapurin pojalla on kaikki mahdollinen mitä rahalla voi ostaa, mutta pihaleikit naapurien kanssa on parasta mitä hän tietää. Täällä kun kuskataan lapsia kouluun, harrastuksiin ja kavereiden luo äitien sopimille playdateille, niin spontaanit leikit on harvinaista luksusta. Äiti pyysi lupaa lainata poikia mukaan retkelle läheiseen huvipuistoon ja lainaksi yökylään viikonloppuna. Jotenkin niin liikuttavaa, kun naapurin poika on niin ylpeä suomalaisista ystävistään, että haluaa myös heidät mukaan yöpyilemään, kun serkut tulevat kylään.

Deutschlaaaaaand!!!!

 

Taisipa löytyä tänään kulmakunnan innokkain kotikatsomo meidän talosta. Jo jalkapallon MM-kisojen alussa meillä kaivettiin kätköistä Saksan maajoukkueen pelaajakortit, jotka ovat peräisin neljän vuoden takaa edellisten kisojen ajalta. Ällistyttävää kyllä, silloin asuimme vielä Saksan maaperällä ja teimme muuttoa takaisin Suomeen. Eipä olisi osannut silloin aavistaa, että nyt sitä hurrataan Germanialle toisella puolella maapalloa.

Päivän ottelu sai kotikatsomomme aivan hurmokseen. Kannustus ja usko Saksan mahtiin oli vankkumaton ja meteli talossa välillä sietämätön. Täytyypä tunnustaa, että maalin myötä mamman avasi ääntään sen verran railakkaasti, että karvat nousi itselläkin pystyyn ja koira säikähti kuoliaaksi. Se jumittui turvaan pöydän alle ja murisi, jos mamma yritti lähennellä.

Magiikkaa ilmassa

Minua on viihdytetty tänään koko päivä taikatempuilla. Mistä lie tullut moinen taikurivillitys, mutta ihan lystikästä meillä on ollut. Kolikkoja on mennyt kämmenestä läpi ja pillejä leuasta. Lisäksi vaikka mitä pikkutavaraa on salaperäisesti häipynyt taikurimme hyppysissä. Salaa toivon, että taikurihöpinät unohtuisivat yön aikana ennen kuin maagikkomme saa isompaa tuhoa aikaiseksi.

Jättiläiskassi

On se kyllä melkoinen monsteri tuo kuopuksen jääkiekkokassi. Ihan pikku pussukkaan ei mahdu kaikki suojukset, joten massiivinen koko ei ole liioittelua. Kumman kevyesti se kuitenkin rullilla perässä kulkee ja meidän herra Omatoimisuus hoitaa kyllä pakkaamisen, purkamisen ja roudaamisen kiitettävän reippaasti.

Joka kerta kun lähdemme jäähallin viileästä uumenista, niin kontrasti ulkoilmaan on aikamoinen. Kun saamme kuorittua hikiset varusteet, niin kuopus kiskaisee kuivat shortsit ja T-paidan ylleen ja varvastossut jalkoihin. Jotenkin yhdistelmä luistimet ja läppöset tuntuu minusta yhä vielä sangen eksoottiselta, jotenkin suomalaiset varpaat on tottuneet kaipaamaan ennemminkin lämmittelyä kuin viilentelyä luistelun jälkeen.

Poika, koira ja palmu

Meidän talossa ei tarvi enää reagoida epäilyttävään hiljaisuuteen niin kuin vielä muutama vuosi sitten. Rötösherrani
on kunnostautunut mitä omaperäisimmissä kolttosissa villeinä vuosinaan. Rakkaani on karannut kotoa yksivuotiaana talvipakkasella sisävaatteilla, leikannut kynsisaksilla ripsensä juuresta poikki, syönyt purkkillisen Xylitol-tabletteja (en suosittele) ja jauhanut raakaa sianlihaa suussaan kuin purkkaa niin että verivaahto valuu suupielistä. Neronleimauksiin kuuluu myös housujen ilmastointi leikkaamalla saksilla pieniä palkeenkieliä sinne tänne. Uhriksi joutui melkoinen määrä housuja ennen kuin mamma käräytti sankarin. Luita on murtunut erinäisissä extreme-tempuissa eikä sarveiskalvokaan ole säästynyt osumilla.

Eipä olisi silloin uskonut, että vielä sekin aika koittaa, kun löydän saman vauhti-Veikon istumassa rauhaa uhkuen keittiöjakkaralla palmun alla koira kainalossa. Siellä se istui nauttimassa illan hiljaisuudessa ja katseli haaveilevin silmin hämärtyvää taivaanrantaa. Mitä lie mietti, mutta äidin silmään hetki oli maagisen kaunis.

Tähtiä ja raitoja

Eilen vietettiin täkäläistä itsenäisyyspäivää tähtien ja raitojen koristamana. Ihastuttavat vieraat ilahduttavat meitä yhtä vielä seurallaan ja näppärät neitoset taikoivat meille melkoisia herkkuja tarjolle. Illalla kuului iloista rakettien pauketta, mutta yhtään näköhavaintoa emme kuitenkaan saaneet tehtyä. Eri kiva on nauttia ulkokattauksesta täkäläisessä kesäkelissä kuin juhlia Suomen juhlaa joulukuussa.

Terhakka Martta

No nyt meille tärähti tuolta etelän suunnasta sellainen Super-Martta kylään jotta oksat pois. Mukanaan hän toi vielä kaksi tomeraa vahvistusta, joten lomamme sai oikein mukavan piristysruiskeen. On niin kivaa, kun seuraa löytyy yhdelle jos toiselle oman katon alta ja arkipuuhatkin sujuu eri tavalla sutjakkaasti lupsakan jutustelun lomassa.

Kesälomalaisten monipuolinen muonittaminen vaatii mielikuvitusta ja asiaan paneutumista, eikä uudet kokeilut aina saa syömäreiltä kiitollista vastaanottoa. Välillä aivan huolestuttaa, kuinka lastemme ruokavalio on kaventunut, kun tarjolla ei ole Suomen monipuolista kouluruokailua. Kokki pääsee helpommalla, kun tyytyy pyörittämään vakioruokalistaa, jonka antimet uppoavat edes kohtuullisella menestyksellä jokaiseen kitaan.

Viime päivinä olemme saaneet nauttia ihastuttavan laina-Marttamme pöytään taikomista Suomi-herkuista. Meitä on hemmoteltu niin pinaattikeitolla kuin pinaattilätyillä, joiden sisään kääräistiin raejuusto-lohitahnaa tai IKEAn puolukkahilloa. Jospa se tämäkin emäntä saisi nyt vihdoinkin nämäkin herkut takaisin repertuaariinsa.

Haijumppaa

Olohuoneemme on muuttunut treenitantereeksi. Siellä liikkuu tuollainen muhkea Michelin-ukko mailan kanssa ja kaatuu jatkuvasti kontilleen. Sitten sille heitellään palloa, kuin paremmalle koiralla konsanaan. Rosita ei ymmärrä kuviota sitten alkuunsakaan, kun hänen noutoapu ei tunnu kelpaavan.

Rymisteltyään aikansa meidän kotihai raahustaa ulos ja rötkähtää aurinkotuolille elpymään. On meinaan melkoisen lämmintä puuhaa tuo maalivahdin kesätreeni meidän olkkarissa.