Sankaripalvontaa

 

Olen jo aiemmin tässä blogissa julistanut arjen sankareiksi kaikki ulkomaille muuttavat lapset, jotka monesti aika köykäisellä kielitaidolla ja täysin vieraassa maassa ja kulttuurissa porskuttavat pitkiä koulupäiviä. Tänään olen netissä seurannut onnettomuudessa loukkaantuneen suomalaisen freestylelaskijan Pekka Hyysalon ainutlaatuista paranemisprosessia ja mykistävää periksiantamattomuutta ja luonteenlujuutta. Meillä on täällä omissa suomalaispiireissä ollut vastaavanlainen sankaritarina, jota on ollut huikeaa seurata vierestä. Melkoisia sankareita ovat myös ne maannaiset- ja miehet, jotka ovat pyyteettömästi organisoineet apua ja tukeneet yötä päivää hädässä olevaa perhettä.

Jotenkin taas J. Karjalainen alkaa laulaa takaraivossani, kuinka me kaikki ollaan sankareita, kun oikein silmin katsotaan. Minunkin lähipiirini on aivan pullollaan sankareita, lähimpänä niistä armas kestoritarini, joka väsymättä jaksaa pelastaa minut ahdingosta ja tuo auringonpaistetta risukasaan. Korkealle jalustalle nostan myös lasten sotaveteraaniukin ja supermummun, joka jaksaa iloisesti porskuttaa eteenpäin vaikka terveystilanne heittää välillä melkoisia kapuloita rattaisiin.

Sitten mennäänkin jo Super-Hessu-osastolle ja niihin kaikkiin ystäväpiirini uskomattomiin tiikeriemoihin ja -isiin, jotka venyvät ja vanuvat päivästä toiseen ihmesuorituksiin lasten parhaaksi. Monet heistä tekevät sen vielä ruokakunnan ainoana aikuisena, kantaen vastuuta yötä päivää. Nämä samat ihmiset sitten jaksavat vielä myötäelää ystävien elonpolun ylä- ja alamäkiä, kertakaikkisia helmiä olette kaikki!!!